
1955 rakennettu siunauskappeli palvelee edelleen hyvin tehtävässään.
Kappeli sijaitsee n. 2,8 kilometrin päässä Hauhon kirkolta (navigaattorin kartalla Hauhontie 280). Kappelin takaa löytyy uurnalehto ja pääoven läheltä löytyy muistokynttilän paikka muualle haudattujen omaisten muistamista varten.
Kauan sitten kirkon lattian alunen ja kirkkopiha ovat antaneet leposijan poisnukkuneille. 1800-luvulla hautausmaa siirtyi nykyiseen paikkaansa Härkälään.
Siunaustoimituksia varten seurakunta kokoontuu kappeliin tai kirkkoon. Tavallisin siunauspäivä on lauantai, kelloaikoina yleisimmin klo 10 ja klo 13.
Hautausmaalla työskentelee seurakuntamestari ja kesällä lisäksi kausityöntekijöitä.
Hautausta ja hautojen hoitoa koskevissa asioissa voi kääntyä kirkkoherranviraston
puoleen, puh. 622940.