Päiväkerhoihin ilmoittautuminen

Kerhovuodeksi 2012-2013 päiväkerhoihin otetaan 2007-2009 syntyneitä lapsia. Kerhot kokoontuvat kirkonkylässä kirkon vieressä seurakuntatalolla ja Eteläisten seurakuntakodilla osoitteessa Västingintie 8 A 5.

 

Kerhokokoontumiset kestävät kerralla 2 tuntia, ja lapsen voi ilmoittaa joko kerran tai kaksi kertaa viikossa kerhoon käyväksi.

 

Retkelle metsään

Kerhopäivät ovat  kirkonkylällä maanantai, tiistai, torstai ja perjantai, Eteläisissä maanantai, tiistai ja torstai. Kaksi kertaa viikossa käyvän lapsen kerhopäivät eivät ole peräkkäiset. Aamupäivän ryhmät kokoontuvat klo 9.00-11.00 ja iltapäivän klo 12.00-14.00.

 

Päiväkerhoissa leikimme, laulamme, askartelemme, rukoilemme, tutustumme toisiimme ja Jumalan maailmaan.

 

Päiväkerhomaksu on 30 euroa kerran viikossa käyvältä kerholaiselta ja 40 euroa kaksi kertaa viikossa käyvältä kerholaiselta kerhokaudessa.

 

Ensimmäisen kokonaisen maksun jälkeen samana kerhokautena sisarusalennus on 50%. Kerhomaksut peritään syyskaudelta lokakuussa ja kevätkaudelta helmikuussa. Maksusta voi anoa vapautusta vapaamuotoisella kirjallisella anomuksella seurakuntaneuvostolta perheen taloudellisen tilanteen perusteella. Hauhon seurakuntaan kuulumattomilta kerhomaksu on kaksinkertainen. 

Monet hauskat puuhat odottavat  

Kerhoihin ilmoittaudutaan erillisellä lomakkeella, joita saa kirkkoherranvirastosta, lastenohjaajilta ja tältä sivulta.

 

Syksyllä alkaviin kerhoihin ilmoittautumisaika päättyy 13.8.2012. Ilmoittautuneille lähetetään kerhokirje, jossa kerrotaan oman ryhmän kokoontumisajat ja muu oleellinen. Kerhot alkavat viikolla 35.

  

Lisää voi kysellä lastenohjaajilta 

puh. 03-6229 450 (toimisto) tai 0400 131 609 (Emma/kirkonkylän kerhot) tai 0400 806 280 (Minna/Eteläisten kerhot).

 

Ilmoittautumislomake löytyy tästä:

 

 

paivakerhojen_ilmoittautumislomake_2012-2013_1.doc


Hauhon seurakunta, Kotkontie 3, 14700 Hauho     Puh 03 622940, Fax 03 6229444